Päivi Hamunen
Päkä-Sportin yrittäjä
Olen Päivi Hamunen, ikää mittarissa 42 vuotta. Olen toiminut monipuolisesti liikunta-alalla sekä ohjaus- että suunnittelutehtävissä yli 20 vuoden ajan. Yrittäjyyden ohella työskentelen liikunnan tuntiopettajana Joensuun seudun kansalaisopistossa. Yrittäjänä päätoimialani on liikunta, jonka lisäksi kotitilallani tuotamme mm. hunajaa ja kuivaheinää.
Itä-Suomen alueella minulla on hyvät kontaktit muihin liikunta-alan toimijoihin. Näin voin auttaa asiakkaitani löytämään parhaat polut kohti liikunnallista elämäntapaa ja tarvittaessa ohjaan eteenpäin, jos vaikkapa jokin liikuntaa rajoittava kiputila vaatii lisäselvittelyä.
Liikunnan ohella minulle tärkeää on maalaiselämä ja eläimet. Meillä on kissa, koira, maatiaiskanoja (+kukko) sekä viisi suomenlammasta.
Koska olen itsekin keski-iän havinoita elävä perheenäiti, ymmärrän hyvin tilanteita, joissa itsestä huolehtiminen ja liikunta ovat vaarassa jäädä liian vähälle. Elämäntilanne ja resurssit on otettava huomioon liikuntatavoitteiden ja elämäntapamuutosten suunnittelussa. Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki osa-alueet resonoivat toisiinsa. Liikkuminen, syöminen ja lepo ovat keskeisiä kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Toivon, että voin auttaa sinua tai yhteisöäsi voimaan paremmin. Ota yhteyttä jo tänään.
KOULUTUS
Liikunnanohjaaja AMK (Vierumäki, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu)
Ammatillinen opettaja (Jyväskylän ammattikorkeakoulu)
Terveystieteen aineopinnot (Itä-Suomen yliopisto)
Täydentäviä koulutuksia vuosittain, joista viimeisimmät:
FasciaMethod ja ProMethod -koulutukset (ProFTraining)
Kuntosali- ja voimaharjoittelun ohjelmointi (Spartan Academy)
Levytanko-ohjaaja (Spartan Academy)
OMAT LIIKUNTAHARRASTUKSET
Nuoruudessa oma lajini oli yleisurheilu ja heittolajeja (kiekko, moukari, kuula, keihäs) harrastan kesäaikaan edelleen. Kilpailen N40-sarjassa. Heittohomman hyvänä parina kulkee kuntosali- ja voimaharjoittelu. Ne ruokkivat mukavasti toisiaan ja voiman myötä toivon kaarienkin pitenevän. Aerobinen liikunta on tärkeä osa peruskuntoa. Sitä harrastan vuodenaikojen mukaan. Talvella hiihtoa ja kesällä pyöräilyä.
